Torron kylä ja kappeli
Historiaa
Torro on pitkät perinteet omaava kylä, joka sijaitsee lähellä Torronsuon 2600 hehtaarin laajuista suoaluetta. Kylä on ollut asutettuna jo keskiajalta lähtien, ja sieltä löytyy oma kappeli ja hautausmaa. Torro tunnetaan erityisesti Torronsuon kuutamohiihdoista, ja hiihtoreitistöä ylläpidetään talkoovoimin, mikä on kyläläisten ylpeydenaihe. Pienessä mutta aktiivisessa Torrossa elää nykyään noin 100 asukasta, ja kesäasukkaiden määrä on lähes sama. Torron sijainti on keskeinen, sillä sinne on noin sadan kilometrin matka Turusta, Tampereelta ja Helsingistä. Someron kuntakeskukseen on matkaa vain noin kymmenen kilometriä. Torro on perinteinen raittikylä, jonka rakennuskanta on pääosin peräisin 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Kylän raitti kuuluu valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen joukkoon (RKY). Paimiojoen latvoille ja Torronsuon laitamille perustettu kylä sai ensimmäiset asukkaansa keskiajalla. 1500-luvun loppupuolella kylässä oli viisi taloa.
Maanviljelyn ohella kylän elinkeinoihin kuului useita kivilouhoksia ja kaivoksia, joista louhittiin kirjomaasälpää Åvikin lasitehtaan tarpeisiin. Kaivosten toiminta-aika osuu yksiin lasitehtaan toimintakauden kanssa, joka kesti 1740-luvulta 1830-luvulle
Kappelin historia ja sen tärkeä osa kylän yhteisöllisyyttä
Torron kylään rakennettiin 1800-luvun alussa oma rukoushuone eli kyläkirkko. Hautausmaa vihittiin käyttöön 1801. Kyläkirkkoon hankittiin kello ja rakennettiin kellotapuli 1811. Uusi rukoushuone rakennettiin samalle paikalle 1840-luvulla. Vuosisadan loppupuolella Torrolle puuhattiin kansakoulua, kyläkirkon tontti ja kelvolliset rakennusaineet luovutettiin koulun hyväksi ja tontille jäi vain vanha kellotapuli.
Torron nykyinen hautausmaa vihittiin käyttöön 1891 ja hautausmaan yhteyteen rakennettiin 1969 talkoovoimin uusi kappeli.